Vaiennetun vähemmistövihan anatomia

19.02.2021

Kevään 2021 kuntavaalien teemat puhuttavat. Vaikka kuntavaalit pääasiassa keskittyvät paikallishallinnon ja kuntapalveluiden ympärille, myös esimerkiksi vaalikoneissa pyritään mittaamaan ehdokkaiden erilaisia käsityksiä mm. sateenkaarivähemmistöjen oikeuksista.

Vaalien teemasta huolimatta etenkin vähemmistöjä koskevat kysymykset ovat herättäneet keskustelua, etenkin oikeistolaisissa ehdokkaissa. Esimerkiksi Allianssin vaalikonetta on Twitterissä käsitelty monissa eri asiayhteyksissä yksipuoliseksi.

Keskustelu sateenkaarivähemmistöjen oikeuksista ja esimerkiksi Pride-juhlan liputuksesta on kärjistynyt käsityksiin "yltiösateenkaarismista" ja sateenkaarioikeuksista kiinnostuneet ovat jopa rinnastettu kansallissosialististeihin, ajattelin puhua liberaalin oikeiston yhdestä suuresta ongelmasta: vaiennetun vähemmistövihan anatomiasta. 

Sisäinen diskurssi

Olen ollut kokoomuksen jäsen yli 6 vuotta ennen kuin erosin puolueesta. Voin puhua tietenkin vain omista havainnoistani ja pyrin olemaan mahdollisimman objektiivinen tuodessani esille havaintoja erilaisista diskursseista. Olen tietenkin yhtä mieltä asiasta, kuten on varmasti kaikille lukijoillekin selvää. 


Oikeistolaisessa ideologiassa ei ole varsinaisesti mitään suurta jumalaista visiota siitä mikä lopulta on "raja" ihmisoikeudelle ja mikä ei. Kokoomuksen sisällä voisi mainita olevan kaksi päälinjausta: liberalismi ja konservatismi. Liberaalit ymmärrettävästi kannattavat laajoja yksilönvapauksia, joihin kuuluvat esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parien yhtäläiset oikeudet kuin eri sukupuolta olevien parienkin kuin esimerkiksi moderni tulkinta transsukupuolisuudestakin. Konservatiivisilla on taas näkemyksiä, jotka perustuvat raamattuun tai esimerkiksi perinteisiin. Nuivaa suhtautumista voidaan perustella myös "henkilökohtaisella näkemyksellä, joka perustuu omatuntoon", eli ns. omatunnon kysymyksenä. Yleisesti ottaen sateenkaarivähemmistöihin nuivasti suhtautuvat perustelevat näkemystään sillä, että he edustavat kristilliskonservatiivista oikeistolaista liikehdintää tai äänestämällä liberaalien arvojen puolesta kokoomus menettää ääniä perussuomalaisiin. 

On yleisesti todettua, että kaksi sisäistä linjaa hyväksytään ja kokoomuksella on tunnetustikin "seinät leveällä ja katto korkealla". Kuitenkaan sisäistä diskurssia ei mielellään harrasteta, sillä näkemyserot ovat suuria ja (yhteiskunnallinen) konservatiivinen suhtautuminen suodaankin ns. omatunnon kysymykseksi. Sitä ei siis tarvitse perustella, sillä nuiva suhtautuminen luonnollisesti on huonosti argumentointua ja perustuu liberaalin kannalta epäolennaisiin seikkoihin. Myös toisinaan ollaan väläytelty uusmarxilaisesta salaliittoteoriasta, mutta sitä on harvemmin otettu puolueen sisällä vakavasti. (Minua saa toki korjata, kyse on omista havainnoistani). Kyse voi toki olla myös homo- ja transfobiasta, sitä on todella hankalaa kategorisesti poissulkea. 

Suppea ihmisoikeuskäsitys 

Toisinaan oikeistolaisessa diskurssissa havaitsee myös suppeita ihmisoikeuskäsityksiä, kuten esimerkiksi samaa sukupuolta oleville tulisi riittää rekisteröity parisuhde tai se, ettei heitä aktiivisesti syrjitä. Olen esimerkiksi kuullut kannanottoja siitä, että samaa sukupuolta olevien avioliiton vastustaminen ei tarkoita, että vihaa seksuaalivähemmistöjä. Ei tietenkään tarkoita, mutta on kuitenkin valmis rajoittamaan heidän ihmisoikeuksiaan.


Ehkä jopa kummallisinta oikeistolaisessa keskustelussa on ero ihmisoikeuden ja "pitämisen" välissä. Aktiivisia toimia ihmisoikeuksien parantamiseksi voidaan vastustaa, vaikka kuitenkin tuodaan esille, että ei kuitenkaan ole mitään varsinaisesti tätä ihmisryhmää vastaan. Mielestäni se on älyllisesti epärehellistä viestintää, jossa sisäisesti ollaan eri mieltä mitä ulkopuolelle viestitään. En oikeastaan tiedä mihin tällainen perustuu.

Samaa toimintamallia on ollut havaittavissa, kun Espoon Kokoomuksen kuntavaaliehdokas on ollut valmiina väheksymään sukupuolivähemmistöjä, sekä verrannut sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien parantamista kansallissosialismiin: ihmisoikeuksia ei tunnusteta olennaiseksi. 

Vaikeneminen

Kokoomuksessa on yleinenkin käsitys siitä, että vähemmistöjen kunnioittaminen ja ihmisoikeudet eivät ole kuin lause puolueohjelmassa. Tästä esimerkkinä ovat sateenkaarivähemmistöön kuuluvien jäsenten haukkuminen, epäkunnioittavat puheet erilaisissa kokouksissa, puolueen sisä- ja ulkopuolellakin (koskevat esimerkiksi myös naisten oikeuksia, terveisiä vaan sinne mikälie Teljän kokoomukselle). 


Etenkin nuorten keskuudessa on myös yleinen diskurssi "komuista" ja "konsuista". Vaikka toivoisi tämän olevan kokonaan vitsiä, se on osittain myös totta. Kokoomusnuorissa on aina ollut kaksi porukkaa, jotka taistelevat keskenään. Joskus porukkaan kuuluminen määräytyy pelkästään asuinpaikan mukaisesti tai kaveripiirin mukaan. Ennen liittokokousta molempien porukoiden hermojänne kiristyy, sillä valtakirjaäänestysmallin avulla on helppoa etukäteen suunnitella puheenjohtajuus juuri sille toiselle porukalle. Tämä vaikuttaa olennaisesti siihen minkälainen julkisivu kokoomusnuorilla on seuraavan kahden vuoden ajan. Pitkään "komut" (sana johdettu "kommunistit") ovat olleet johdossa, vaikka "konsut" (sana johdettu "konservatiivit") ovatkin viime kerralla asettaneet puheenjohtajaehdokkaan (joka liittyi sittemmin perussuomalaisiin).

 

Yksinkertaisesti: on. Kaikki läheskään eivät tätä edes hyväksy ja yrittävät taistella tätä vastaan. Taistelu on kuitenkin lähes muuttunut väsytystaisteluksi, sillä kunnolliset toimet puuttuvat melkein kokonaan. Kokoomuksessa oleva vähemmistöviha ei myöskään aina ole syvän päädyn ankeilua, vaikka sitäkin kyllä valitettavasti esiintyy.

Onko kokoomuksessa vähemmistövihaa?

Yksinkertaisesti: on. Kaikki läheskään eivät tätä edes hyväksy ja yrittävät taistella tätä vastaan. Taistelu on kuitenkin lähes muuttunut väsytystaisteluksi, sillä kunnolliset toimet puuttuvat melkein kokonaan. Kokoomuksessa oleva vähemmistöviha ei myöskään aina ole syvän päädyn ankeilua, vaikka sitäkin kyllä valitettavasti esiintyy.


Suurin ongelma puolueessakaan ei ole sen jäsenet, vaan miten puoluetta johdetaan. Vaikka puolueohjelmassa toivottaisiinkin asioita x ja y, se ei toteudu jos jäsenet ajavat esimerkiksi edustajistoissa ja eduskunnassa vastanäkemyksiä. Vaikka puolueen ei tarvitse olla yhtenäinen kaikissa asioissa, on kuitenkin hyvin ristiriitaista ettei ihmisoikeuksia koeta yhteiseksi tavoitteeksi. Epäselkeä linja tärkeäksi koetussa asiassa helpostikin muuttaa imagon myös sotkuiseksi ja epäsovinnaiseksi. Puolue ei voi valitettavasti puhutella samaan aikaan suurta joukkoa sateenkaarivähemmistöjä, sekä heidän puolustajiaa ja heitä, jotka olisivat valmiina rajoittamaan sateenkaarivähemmistöjen ihmisoikeuksia. Se on fakta. 


Josefi Tiirola